perjantai 22. heinäkuuta 2011

Kaksipuoleinen lapanen

Kotona käydessä innostuin kokeilemaan minulle uutta neulomistekniikkaa, kesähelteistä huolimatta. Tällä tekniikalla saa tehtyä kaksipuoleista jälkeä yksillä puikoilla. Aluksi olin vähän epäileväinen, mutta nyt kokeiltuani voin vaan todeta, että toimiihan se! Näin saa tehtyä samalla sekä ulkonäöltään erilaiset että tavallista paksummat ja lämpimämmät lapaset.


Tässä siis sama lapanen ensin toisin ja sitten toisin päin. Tekniikka vaatii vielä vähän harjoittelua, mutta tykkään silti näistä paljon. En löytänyt mistään valmista ohjetta tällaisille lapasille. Päätin kuitenkin yrittää omaa sovellustani. Tämä malli on kehitetty yhteistyössä äitini kanssa (äiti ohjeisti kiilapeukalon teon, jonka opettelin samalla!). Kokeilun pohjalta sanoisin, että ohjeeksi käy mikä tahansa hyväksi havaittu malli. Kaksipuoleisena voi tehdä erilaisia värikuvioita, mutta ei pintakuvioita. Värikuvioiden kokeilemisen päätin jättää tällä kertaa välistä! Kämmenen silmukat näyttävät olevan aina oikein kuten yllä olevassa kuvassa. Rannekkeessa on käytetty joustinneuletta (2o, 2n). Joustinta ei siis voi tehdä kaksipuoleisesti.


Kun joustinta on tehty halutun mittaisesti, lisätään työhön silmukoita. Ensimmäisen kokeilun tein tuplamäärällä silmukoita. Tupla siksi, koska työssä tehdään kaksi kämmenosaa yhdellä kertaa ja loogisesti ajateltuna kummassakin pitäisi olla niin paljon silmukoita kuin muutenkin olisi. Omaan käteeni se oli kuitenkin reippaasti liikaa. (Rannekkeessa 12s/puikko, kämmeneen lisäsin 24s/puikko). Päädyin 20s/puikko ja se oli minulle sopivasti. Puikon ensimmäisestä silmukasta tulee etupuolen väri ja toisesta takapuolen. Tekniikan juju on siinä, että tekee 1o, 1n neuletta koko ajan ja muistaa vain aina siirtää molemmat langat työn eteen/taakse sen mukaan kumman silmukan tekee ja pitää langat kokoajan samassa järjestyksessä.


Lankojen järjestys pysyy tällaisena riippumatta siitä ovatko ne edessä tai takana.

Kaventamista mietin pitkään, miten sen saa tehtyä. Siinä silmukoita pitää vähän siirrellä, jotta saa kaksi samanväristä vierekkäin. Ensin kaksi pinkkiä oikein yhteen ja kaksi valkoista nurin yhteen. Jatkoin näin kunnes minulla oli neljä silmukkaa/puikko. Siinä vaiheessa siirsin pinkit silmukat omalle puikolle ja valkoiset omalle. Päättelin kuten villasukan eli vedin valkoisen langan viimeisten kahdeksan valkoisen silmukan läpi ja päättelin huolellisesti. Sitten sama pinkeille silmukoille. Näin sain pääteltyä siististi.

Suurimmat vaikeudet koin peukalon kanssa. Osa silmukoista oli valmiina langalla, mutta ne, jotka piti poimia valmiista työstä osoittautuivat hyvin hankaliksi. Toisella yrityksellä onnistuin kohtuullisesti. Valkoisia silmukoita oli vaikea poimia, kun ei kunnolla nähnyt mistä niitä oli ottamassa.

Sitten tekemään seuraavaa. Erityisen tyytyväinen olen lapasten paksuuteen ja värivalintoihin. Uskoisin, että kerrosten väliin jäävä ilma, tekee lapasista entistä lämpimämmät. Työssä käytin Novitan Nallea.